Banverket, lehdistötiedote 4.8.2005
Ratahallinnon pääjohtaja on ylpeä Ruotsin rautateiden kehityksestä
- Olen saanut olla mukana rautatiesektorin fantastisessa kehityksessä, ja olen täysin vakuuttunut että rautatiellä on avainasema tulevaisuuden ympäristöystävällisessä liikennejärjestelmäss. Näin sanoo Bo Bylund joka perjantaina tekee viimeisen työpäivänsä Ratahallintokeskuksen (Banverket) pääjohtajana,
Lehdistötilaisuudessa Borlängessä torstaina Bo Bylund kokosi yhteen kokemuksiaan Banverketin johtajana. Bylund aloitti virassa ensimmäinen syyskuuta 1997. Hän on siis viraston historian pisimpään työskennellyt pääjohtaja.
- On ollut kiitollista johtaa näin pätevää organisaatiota vahvassa myötätuulessa olevalla alalla. Tietysti olen saanut myös harmaita hiuksia, mutta rautatien myönteinen kehitys oli alkanut ennen kun tulin tänne, sanoo Bo Bylund.
Kasvavaa junaliikennettä
Bylundin vajaan kahdeksan vuoden pääjohtajakauden aikana ruotsalaisten junamatkustus on kasvanut miltei 30 prosenttia. Myös tavaraliikenne rautateilla kasvaa. Rautatie, jota pitkään hallitsi monopoli, on nyt sektori, jolla kolmisenkymmentä erilaista yritystä kuljettaa matkustajia ja tavaraa. Ruotsi on usein esikuvana kun muut maat avaavat rautatieliikennettä kilpailulle, ja Bo Bylund on myönteinen kehitykselle.
- Useammat toimijat merkitsevät lisää luovuutta uusien asiakkaiden tavoittamiseksi, niin rautateillä kuin muuallakin yhteiskunnassa. Samaan aikaan se vaatii hyvää infrastruktuuria ja viranomaisilta selkeitä pelisääntöjä.
Lisääntyneestä liikenteestä huolimatta on turvallisuus rautateillä parantuntut. Rautatie on joissakin suhteissa jo saavuttanut nollavision. Viimeiseen viiteentoista vuoteen yksikään matkustaja ei ole kuollut raiteiltasuistumisen tai junien yhteentörmäyksen takia. Sen sijaan radalla luvatta oleskelevien ihmisten päälle ajaminen on edelleen suuri ongelma.
Ympäristöystävällinen vaihtoehto
Menestyksen kääntöpuoli on, että rautatieverkon kapasiteetti ei aina riitä ja kunnostustarve kasvaa enemmän kuin taloudelliset resurssit. Vuosikymmenien lakkautusten jälkeen rakennetaan sekä Ruotsissa että muualla maailmassa uusia rautateitä. Bo Bylund on ollut mukana käynnistämässä useita suuria hankkeita, sekä hoitamassa Hallandsåsenin tunneliprojektia kun ongelmat alkoivat kasautua. Hän on vakuuttunut, että tulevaisuudessa tarvitaan paljon lisää raiteita useammille ja nopeammille junille.
- Maailmassa jossa ihmiskunnan suurin ongelma ovat mm. kuorma-autojen ja lentokoneiden päästöistä aiheutuva ilmastonmuutos, on rautatie koko ajan tärkeämpi ympäristöystävällisenä, nopeana ja turvallisena vaihtoehtona.
Maantieteellisesti laajalle levittäytyneen toiminnan johtajana on Bo Bylund ollut todella innokas junamatkustaja. Junalla matkustamista hän aikoo jatkaa myös uudessa työssään.