Kalevi Kämäräinen / Raideryhmä

Puhe Kemijärven yöjunatapahtumassa 1.7.2006

 

 

Arvoisat läsnäolijat ja Kemijärven yöjunakapinalliset!

 

Tänä kauniina kesäpäivänä näyttää siltä, ettei Kemijärven yöjunayhteyden puolustaminen ole ollut turhaa. Liikenneministeriökin näyttää lopulta uskoneen aina niin luotettavaa hevosmiesten tietotoimistoa esittäessään aggregaattivaunujen hankkimista. Hevosmiehet tosin vielä arvelevat, että sikäli kuin aggregaatit ylipäätään ovat tarpeen, niitä saa kolmea miljoonaa paljon halvemmallakin. Ehkäpä nämä vaunut kuitenkin ovat VR Oy:stä riippumattoman kalustopankin ensiaskel.

 

Eduskunta hyväksyi kesäkuussa rautatielain, joka sallii vain VR Oy:n matkustajajunat kotimaan rautatieliikenteessä. Eräs liikennevaliokunnan jäsen puolusteli järjestelyä edustajakollegoilleen kertomalla, että mahdollisimman sopiva vertailukohde kilpailun avaamisessa on Englanti. Vertailija ajoi mutkat suoriksi totuuden tiellä, koska  Britanniassa rataverkkokin yksityistettiin. Uuden omistajan rataverkkoinvestointien sijasta harjoittamat osakekurssin nostattelut päättyivät kuitenkin huonosti ja niinpä rataverkon omistus on palautunut Britannian kruunulle.

 

Kukaan meillä raideliikenteen kilpailun vapauttamista esittävä taho ei liene vaatinut rataverkon yksityistämistä. Ero Britannian kiskoilta suistuneeseen malliin onkin ilmeinen. Edes yksiraiteisuus ei ole usean operaattorin järjestelmässä välttämättä ongelma, koska aikataulusuunnittelu junakohtausten sovitteluineen on nykyisinkin arkipäivää. Lisäksi lähes kaikkialle ulottuva kulunvalvonta estää veturinkuljettajilta maanteillä niin yleisen toisten turvallisuudesta piittaamattoman ajotavan.

 

Eipä muuten ole Suomenkaan raideliikennepolitiikassa kehumista: kotiseudullani Pohjois-Karjalassa rata oli äskettäin poikki sen väsyttyä lisääntyneen liikenteen alla. Lopputulos on brittiläiseen voitontavoitteluun verrattuna sama, jos ja kun valtio kurjistaa rataverkkoa varojen pihistelyllä. Konginkankaan rekkatragedian jälkiselvittelykin on ollut keskikaiteilla, nopeudenrajoittimilla ja vastuukysymyksillä askartelua. Jostain syystä meillä ollaan sokeita rautateiden mahdollisuuksille vaihtoehtoisena liikenneväylänä ja VR Oy:n sallitaan muun muassa romuttaa kalustoa mieluummin kuin annetaan sen päätyä uusien yrittäjien käsiin. Päättäjiemme onkin syytä aloittaa maailmanparannustoimet omalta eikä naapurin tontilta.

 

Henkilöjunien nykyjärjestelmää on puolustettu lähinnä siksi, että yksityiset yritykset poimisivat rusinat pullasta. Kemijärven yöjuna, jota VR Oy ei kerta kaikkiaan vain haluaisi ajaa, osoittaa eduskunnan suojeleman valtionyhtiön olevan sittenkin se rusinanpoimija. Ainakaan minä en käsitä, miksi muut matkustajajunayhtiöt eivät saisi käyttää rataverkkoa valtionyhtiön kieltäytyessä sen käytöstä. Järjestelmän muutos ei varmasti palauta junia joka seisakkeelle. Kilpailun avaamisen myönteisiin kokemuksiin on kuitenkin perehdyttävä kielteisten lisäksi. Suosittelen eduskunnalle opintomatkaa vaikkapa naapuriimme Ruotsiin.

 

Pääministeri Matti Vanhanen selostaa Helsingin Sanomissa 12.6. ihanteitaan:

”Oma sydämeni on sellaisen suomalaisen puolella, joka haluaa kehittää itseään työelämässä, katsoo lastensa perään ja siivoaa pihaansa. Eikä kysy ensimmäisenä, miten yhteiskunta häntä auttaa.”

VR Oy ei toki ole perhe, mutta eipä se ole esimerkiksi Kemijärven yöjuna-asiassa noudattanut pääministerimme ihanteita. On myös outoa, että jotkut ratkaisisivat ongelman yhtiön vaatimalla tuella, vaikka liikenneministeri on kertonut eduskunnalle junan olevan taloudellisesti kannattava. Mitäpä yleisö pitäisi henkilöjunayhtiöistä, jotka eivät ensimmäisenä kysy, miten yhteiskunta heitä auttaisi? 

 

Joku kuulijoista on saattanut matkustaa Tukholman koillisosissa Roslagsbanan uusitulla radalla kulkevilla uusilla junilla. Joitakin aikoja sitten vallankäyttäjät olivat korvaamassa radan metrolla ja busseilla. Matkustajat olivat kuitenkin eri mieltä ja taistelu radan puolesta alkoi. Aseena käytettiin muun muassa asia-argumentteja. Taistelu oli voitokas: rullauspäätös peruttiin ja rata on nyt entistä ehompi. Tokkopa me Suomen tasavallan asukkaat haluamme hävitä maaottelun Ruotsin kruununalamaisille kansalaisvaikuttamisen alalla. Muistuttakaamme päättäjiä siitä, että kansalaismielipide on otettava huomioon varsinkin asiasyiden ollessa kansalaisten puolella. Jatkakaamme siis taistelua, jotta Kemijärven yöjuna sekä muut tappolistalla olevat makuuvaunuyhteydet säilyvät matkustajien mieliksi ja seutukuntien hyödyksi. 

 

Kiitoksia